Sweet Sugar Burlesque lähestyy

Syksy alkoi oikein rytinällä neljän tanssiryhmän ja keskiviikon artistiporukan kanssa. Koreografioita on aloitettu hurjalla tahdilla ja pakko sanoa, että tänä syksynä tulee olemaan kyllä todella upeita tanssiesityksiä kuin myös ihan riisuvaakin burleskia. Teemanahan nyt on Sokeri ja herkut. Sweet Sugar Burlesque näytös lähestyy 10.11. Ravintola Shamrock:ssa ja sitä varten on niin asuja kuin kaikenmoista rekvisiittaa tullut tehtyä. Tämän lisäksi nyt lauantaina on Burleski & PinUp kirppis, minne olen tänään taas yötä myöten tässä väsäillyt tasseleita myyntiin. Keittiön pöytä näyttää tältä:

dav

Tämän lisäksi nyt lauantaina esiinnyn tilauksesta erään herran syntymäpäivillä ja koska herran vaimo totesi herkkuesityksestä kuultuaan, että mies on kova syömään herkkuja, päätin järjestää oikein jymy sokerisen esityksen hänelle. Pari yötä sitten valmistui aloitusmekko, mikä kätkee käytännössä sisäänsä yhteensä 3 mekkoa, 2 rintaliivit sekä korsetin ja myös tietenkin synttärikakun.

received_943680812483097 mde

Eihän sitä nyt voisi sankaria ilman kakkua jättää…

Karkkiteemaan liittyen en ole vielä kaikkea kuitenkaan saanut valmiiksi. Suklainen mekko puuttuu vielä tuonne Sweet Sugariin, jossa artisti porukkamme järjestää kunnon herkkujengi bileet ja minun osa on olla suklaa… Rintaliivit ja pikkarit odottaa kyllä jo valmiina, mutta tuo mekko on vasta kankaan tasolla. Tämän lisäksi olen aloittanut ensi keväälle teemalla luonto ja eläimet olevaa Kalan neito esitystä. Ei siis aivan perinteinen merenneito, vaan kalaan rakastunut neito, joka mahdollisesti saattaa muuttua esityksen kulkiessa eteenpäin joksikin muuksi. Eiköhän myös jonkinmoista pantteria tule kevään aikana muodostettua esitykseksi asti.

Ja enhän minä voi unohtaa herkkuja siltikään. Vielä on jäljellä vanhasta divaanisohvasta purkamani pehmusteet, joista olisi tarkoitus tehdä pandan laku asu ja sen lisäksi sain ystävältä Fazerin tehtaalta kilometreittäin karkkikäärepapereita, joista pitäisi ommella isompaa hametta mm. Fazerin Sinisestä. Tähänhän saa hyvin Suomi teemaisen esityksen kasattua. Myös Pauligin juhla mokkaa on pusseja huru mykket, kun Siltamäen leidit esiintyvät kahvityttöinä tänä syksynä. Pitänee alkaa myymään Pauligille esitystämme 😉

Näistä asuista saatte vilauksia tuonnempana, kun niitä alkaa valmistua. Ja viimeinen kliimaksi on tuolloin 10.11. Siellä koko komeus tulee esille!! Liput on muuten nyt myynnissä tiketissä…ei kun ostamaan hopi hopi 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Sijainti 01690 Vantaa Sähköposti info.mamanna@gmail.com Tuntia Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCcMLfVAx0IVd7-diFvRu9CA/ Facebook: https://www.facebook.com/mamannaburlesque/
%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close